About the role
Haluatko työskennellä merkityksellisen työn parissa ja olla mukana vähentämässä ruokahävikkiä? Tämä ei ole se tavallisin myyjän työ, vaan myös mahdollisuus olla mukana rakentamassa jotain täysin uutta Suomessa!
Etsimme nyt asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita myyjiä tiimiin, joka tulee avaamaan Fiksuruoan ensimmäisen kivijalkamyymälämme Espooseen Kauppakeskus Lippulaivaan syksyllä 2025.
Kiva tavata, me ollaan Fiksuruoka!
Meidän tarina alkoi vuonna 2016 yhdestä perustajamme Richardin ajatuksesta:
“Ruokahävikki on valtava globaali haaste ja haluaisin olla osana ratkomassa tätä jollain tapaa.”
Tästä syntyi hävikkiruuan verkkokauppa Fiksuruoka.fi, joka saattakin olla sinulle jo tuttu. Myymme edullisesti tuotteita, jotka ovat vaarassa päätyä hävikiksi – esimerkiksi pakkauksen vaihdon, ylijäämävaraston tai lähestyvän parasta ennen -päivän vuoksi. Uskomme, että hyvät tuotteet eivät kuulu roskiin, joten tuomme ne takaisin ostoskoreihin. Meidän tiimissä voit olla konkreettisesti osana rakentamassa parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta.
Aloitimme Suomesta, kasvoimme Hollantiin ja Belgiaan – ja nyt olemme avaamassa ensimmäistä kivijalkakauppaa Espooseen. Myymälää tulee vetämään kaupan alan kokenut konkari Kai Kuokkanen ja nyt olemme kasaamassa 8-12 hengen huipputiimiä, joka pääsee asiakkaiden palvelun lisäksi rakentamaan jotain aivan uutta.
What you'll be doing?
Myyjänä toimit tärkeässä roolissa varmistamassa, että asiakkaamme saavat ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua jokaisella asiointikerrallaan. Päivittäisiin tehtäviisi kuuluvat:
- Asiakaspalvelu myymälässä
- Tuotteiden hyllytys ja esillepano
- Myymälän siisteyden ylläpito
- Kassatyöskentely
- Tavaran vastaanotto ja varaston järjestely
What we are looking for?
Jos sinulta löytyvät nämä kriittiset taidot, onnistut varmasti!
- Kiinnostusta asiakaspalvelutyötä ja missiotamme kohtaan
- Iloista ja oma-aloitteista työotetta
- Kykyä toimia tehokkaasti myös kiireen keskellä
- Kiinnostusta oppia ja ymmärtää kauppaa kokonaisuutena
- Hyvää fyysistä kuntoa ja valmiutta reippaaseen työpäivään
- Hyvät kommunikointi ja tiimityötaidot
- Aiempaa kokemusta myymälätyöstä – mutta asenne on tärkein
Why us?
3 syytä hakea myyjäksi Fiksuruoalle
#1 Vähennät ruokahävikkiä – ihan oikeasti!
Harvoin pääsee sanomaan, että myymällä ruokaa, pelastat sitä. Meillä se on arkea. Jokainen päivä myymälässä on mahdollisuus tehdä konkreettista hyvää: asiakkaille, planeetalle ja tulevaisuudelle. Tässä työssä vaikutat ihan käsin kosketeltavasti ruokahävikin vähenemiseen.
#2 Rakennat jotain ihan uutta
Tämä ei ole valmis konsepti, vaan tämä on meidän ensimmäinen kivijalkamyymälä. Se tarkoittaa, että pääset oikeasti vaikuttamaan siihen, millainen tästä tulee. Miten arki toimii? Millainen on hyvä asiakaskokemus? Sen rakennat yhdessä Kain ja muun tiimin kanssa. Jos innostut uudesta ja haluat päästä pintaa syvemmälle, tämä paikka on sinulle!
#3 Kasvat, opit ja kokeilet
Uuden rakentaminen tarkoittaa sitä, että opitaan koko ajan. Meillä Fiksuruualla testaamisen kulttuuri on aina ollut osa tekemisen ydintä: kokeillaan, opitaan ja kasvetaan yhdessä paremmaksi. Voit olla mukana luomassa jotain, mistä voi olla ylpeä!
Practicalities
Lähetä hakemuksesi 6.7.2025 mennessä. Olemme sinuun yhteydessä viimeistään viikon 7.7.-11.7.2025 aikana. Sovimme haastattelut puhelimitse. Jos sinulla on kysyttävää työhön tai hakuprosessiin liittyen voit laittaa s-postia workwithus@fiksuruoka.fi osoitteeseen niin rekrytiimimme palaa sinulle.
Huomioithan, että rekrytiimimme on lomalla 30.6.-6.7.2025.
About us
Demand and supply never perfectly match, and that is why there is always too much food produced. Food waste is the price of certainty. Some of the excess food ends up in the trash rather than in a regular grocery store.
We, Fiksuruoka/Foodello, were born to fix this. First as one person's garage project, now as a company of over 50 people working in several countries.
The amount grows every single day because when surplus items first find their way to us, they next find their way to you at a very cheap price. You simply choose your favourites from our constantly changing selection, and the products are delivered eco-friendly wherever you live.
Since our founding year in 2016, our mission has been simple: we rescue food from going to waste. We want to normalize the use of high-quality surplus food by making it easy and cheap to buy them.
That is why we at Fiksuruoka/Foodello come to work. Together with our customers and suppliers, we have already saved 15 million kilograms of good food from going to waste.
We won't be needed when there is no longer any excess food produced in the world. But until then: if you wish to save food and money, we welcome you to the online store of rescued food.
Foodello/Fiksuruoka
Save food. Save money.